Tänään kasailin pentukansiota (vaikkei pentuja vielä olekaan :)). Tulostelin A3:lle 6sukupolven tiedot emän ja isän puolelta. Näyttelyesiintymisestä ja näyttelyistä tulostin muutaman sivun jutun. Lajiesittelyt on mukana myös, suurin osa näistä on sääntöpohjalta tulostettuja.  Trimmauksesta mulla onkin vanha pohja mitää päivittelen ja pääsen tulostelemaan sitten mukaan.

Tämän hetkisen collieden terveystilaston laittelen myös mukaan, siinä on kattavasti kerrottu HD:sta, CEA:sta, Haiman vajaatoiminnasta, kivesvikaisuudesta ja napatyrästä.

ainiin ja sitten tein "ensipentupaketin" :) eli pienen tulosteen (4 sivua) minkä voi antaa pennun ottajalle kun tulee ekaa kertaa katsomaan pentuja ja voi lukea jo etukäteen juttuja :D